Sisustajan ja herkuttelijan Kööpenhamina / Copenhagen

3. joulukuuta 2013

Photos from Clarrods Interior by Plateful of love/Maiju

Hei tiistai-iltaan! Blogihiljaisuus on hieman vaivannut viikonloppureissun ja hulinaviikon aloituksen jälkeen.. Toivottavasti ehdin nappailemaan kotikuvia päiväsaikaan ja palailemaan muutenkin blogin pariin paremmin vielä loppuviikosta. Tähän väliin kuitenkin viikonlopun reissusta vielä vinkkejä pähkinänkuoressa. Itselle tämä oli toinen kerta Köpiksessä, mutta ensimmäisellä kerralla viivyin vain vuorokauden erään levy-yhtiön järjestämällä keikkamatkalla joten voiko sitä nyt edes laskea?! 

Tällä viikonloppumatkalla juhlimme mieheni kanssa ensimmäistä hääpäiväämme ja ensimmäistä yhteistä viikonloppua kahden kesken sitten lillemanin syntymän jälkeen. Ihanaa omaa aikaa, tuli tarpeeseen, vaikka kova ikävä pikkumiestäkin vaivasi. Panostimme ennen kaikkea ruokaan ja nautiskeluun ja loppuaika sitten ravattiinkin pitkin keskustan ostoskatuja. Ja pitihän minun päästä tietysti myös sisustusjuttujakin katselemaan. Pari mahtavaa tärppiä löytyi hotellimme kulmilta; ensimmäinen sattumalta vastaantullut pikkuputiikki oli Clarrods Interrior, joka osoittautui vasta uudessa toimitilassa ovensa avanneeksi. Taisimme olla ihka ensimmäiset asiakkaat, jotka lampsimme sisään ja ammensimme inspiraatiota tästä niin persoonallisen trendikkäästä ja maskuliinisesti laitetusta sisustuskauppa-kahvilasta. Nämä postauksen kuvat ovat nyt sieltä. En harmi enempää eri kulmista tullut oikealla kameralla räpsineeksi. Toisella kerralla otin puhelimeeni jokusen enemmän ja niistä jotain löytyy Instagramin puolelta. Kuten muutenkin sieltä löytyy reissusta jotain muitakin kuvia. En nyt blogiini tuuppaa niitä enempää..

Clarrods Interriorin vieressä oli toinen upea liike, Studio Oliver Gustav, joka tummanpuhuvalla, erittäin näyttävällä sisustuksellaan houkutteli sisäänsä. Inspiraatiota taasen rutkasti lisää täältäkin. Verkkosivuilta löytyy kuvia ko. paikasta. Näiden lisäksi piipahdimme tietysti Stilleben shopissa, Hayn kaksikerroksisessa Hay Housessa sekä useammissa muissa pikkuliikkeissä.. Magasin Du Nordin sisustusosasto aiheutti huokailuja, koska siellähän oli tietenkin edustettuna kaikkia mahdollisia Tanskalaisia merkkejä, kuten Arne Jacobsen, Georg Jensen, Menu, Normann Copenhagen, Gubi, Hay, &Tradition jne. jne.. Vipp-merkin lippulaivamyymälä oli myöskin must. Mitkä nyt ajanpuutteen vuoksi listaltani jäivät käymättä olivat Normann Copenhagen sekä villikorttini Sacre Coeur. Nämä liikkeet sijaitsivat hieman eripuolilla kaupunkia kuin missä nyt tällä kertaa oleskelimme.

Ravintoloista voinemme kehua jokaista joissa kävimme. Ehkä tuo Höst, jota sisustuksellisesti täällä jo hehkutin jäi kuitenkin ruoan suhteen heikoimmaksi. Eli sinne en ehkä välttämättä menisi syötävän ruoan vuoksi toista kertaa, mutta sen silmänruoan puolesta koska vain. Upea paikka! Paté Paté-nimiseen ravintolaan olimme tehneet ensimmäiseksi illaksi pöytävarauksen ja se taas makumaailmaltaan ja palvelultaan puhutteli meitä enemmän. Ja olihan paikkakin oikein tunnelmallinen ja hieman industrial-henkinen. Menu oli runsas ja koostui tapas-tyyppisistä annoksista (tosin jokaisesta annoksesta riitti reilusti kahdelle) ja mukaan mahtui uusiakin makuja. Ai nami, ja erityisesti mieleen painuvin oli jälkiruoka "Peanut Blondie with salted toffee". Ehkä paras syömäni kakku ikinä!! Pähkinä brownie kinuskilla ja suolapähkinöillä.. ai nam. 

Paras lounas tuli nautittua Ravage-nimisessä erittäin perinteikkäässä ravintolassa, jonka miljöö ja ruokalista henkivät Ranskalaista bistro-henkeä. Tartarpihvit konjakilla maustettuna olivat erinomaiset. Tänne ehdottomasti voi mennä koska vain uudelleen. Lisäksi löysimme upean viinibaarin, jossa kävimme vain lauantai-illan lasillisilla, mutta jonka rentofiilis, henkilökunta & upealta näyttävä ruoka saa ehdottomasti menemään toistekin. Todella täysi paikka, mutta sekin siitä teki jotenkin niin erikoisen.. Bistrohenkisen kortteriravintolan tunnelmaa parhaimmillaan. Niin ja paikan nimi siis Bibendum

Viikonlopun kruunasi myös Queen Of The Stone Agen keikka (mies on kovempi fani) sekä samaan aikaan Köpiksessä olevan ystäväpariskunnan kanssa nautit drinksut kivassa takkabaarissa. Oi Kööpenhamina, toivottavasti tapaamme pian uudelleen! Ja toivottavasti näistä vinkeistä löytyy tärppejä sinne lähiaikoina matkaaville. Tarjontahan on valtava ja melkein paras vinkki lyhyelle reissulle on suunnitella matkaansa etukäteen. Tuliaisiin palataan vielä tuonnempana.. :)

/
Some interior shops and restaurant -tips from our Copenhagen trip from last weekend. Translation coming later..

11 kommenttia:

  1. Kööpenhamina on ihana kaupunki. Mukavaa kun pääsitte kahdestaan reissuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Tästä voisi ottaa melkein jokavuotisen tavan. :)

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä, pitkä viikonloppu Köpiksessä tulossa ensi viikolla. Pate Pate onkin jo varattu lauantain illalliselle. Olimme "pikkusisarravintolassa" Petit Patessa viime vuonna Torvehalleilla ja tykästyimme.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia vinkeistä, perjantaina matkaamme miehen kanssa köpikseen ja lapset pääsee mummolaan viikonlopuksi. Kävittekö taideteollisessa museossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, hyvää matkaa!! Emme käyneet taideteollisessa, aika loppui muutenkin ihan kesken. Myös Tivolin alue jäi kokonaan ensi kertaan.. Siellä olisi ollut ihana käydä joulumarkkinoilla.

      Poista
  4. Me emme ole koskaan käyneet Kööpenhaminassa ja se on kyllä sääli. Upean näköisiä ja kuuloisia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, nythän vain suunnittelemaan matkaa sinne! :) Lentoja saa aika kivaan hintaan.

      Poista
  5. Oi ihan Kööpenhamina! Kaksi kertaa olen käynyt, ja haluan ehdottomasti käydä vielä uudestaan, tykkään kovasti :). Toinen matkani sinne oli miehen yllätyslahjana antama 10-vuotishäämatka :). Uskon että teillä oli hyvä matka, on just hyvä kohde kahdenkeskiselle "pois arjesta" -matkalle. Tosi kiva toi viimeinen kuva, missä ruskea chesterfield, harmaa seinä ja vihreät tuolit...niin minun sävyt tällä hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä siitä taitaa tulla meidän vakkarikohde.. Matka on kuitenkin niin lyhyt ja lentojakin saa nykyisin kivaan hintaan. Jospa siitä tulisi vakkari hääpäiväkohde?! :)

      Poista
  6. ja tuossa piti siis lukea oi ihanA Kööpenhamina ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground